Tänään Suomessa vietetään Yrittäjän päivää, kuten vuosittain syyskuun alkuun lomakauden päättyessä.
Yhdeksän vuotta sitten 1.9.2016 istuin jännittynein mielin työhuoneessani Helsingin ydinkeskustassa Espan reunalla 7. kerroksessa. Klo 11.36 oli kellonaika, jolloin irtisanouduin ja ilmoitin luopuvani yhden Suomen suurimman asianajotoimiston osakkuudesta, hallituksen jäsenyydestä sekä kahden liiketoimintatiimin vetämisvastuusta. Takana oli lähes 17 vuoden matka samassa, joskin vuosien saatteessa muuttuneessa ja 170-henkiseksi kasvaneessa, firmassa.
En ikinä tule unohtamaan sitä tunnetta kehossani, kun lähtöilmoitukseni annettuani kävelin Espan puiston läpi lounaalle ystävän kanssa – täysin vilpittömästi tunsin, että leijailen 30 cm maan pinnan yläpuolella. Tunne oli aivan poikkeuksellinen! Nurmikko hohti vihreänä ja lintujen viserrys kuulosti enkelten sinfonialta. Siinä hetkessä vahvistui lopullisesti, että päätökseni oli oikea ja työelämäni suurin muutos tarpeellinen!
Mikä on muuttunut yhdeksän täysyrittäjyysvuoden aikana, sitä tulee ajoittain mietittyä. Sainko elämääni lisää sitä, mitä päätökselläni tavoittelin?

Mm. tällaiset asiat ovat olleet mahdollisia eri tavalla kuin 170-henkisen asianajotoimiston tulosvastuullisena tiimivetäjäosakkaana ja hallituksen jäsenenä:
- esiintymistöiden voimakas laajentaminen juridiikan sisällöistä myös mm. pääomasijoittamisen puheenvuoroihin, neuvottelu- ja myyntitaitojen valmentamiseen sekä yritystapahtumien ja hallitusvalmennusten fasilitointiin, juontotehtäviin sekä paneelien moderointitehtäviin – unohtamatta työelämään liittyvien palkinto- ym. gaalojen juontotöitä ”iltavuorossa”
- enkelisijoittaminen yhdeksään suomalaiseen startup-yritykseen sekä enkelisijoittajayhteisö FiBAN:n hallituksen puheenjohtajan työ vuodet 2024 ja 2025
- hallitustyöskentely yritysten ja työelämään liittyvien liittojen hallituksissa
- sisällöntuotanto kaupallisissa B2B-yhteistöissä liittyen tuotteisiin ja palveluihin, minkä takana seison ja minkä käyttökokemuksista yms. mielelläni kerron (mm. Visma Sign, Kia, eTasku, Bonfire Thought Leaders)
- MARKKINOINTIJURIDIIKKA -teossarjani päivitettyjen painosten kirjoittaminen
- esiintyminen vieraana monien eri teemojen podcast-, videocast-, radio-, TV- ja lehtihaastatteluissa
- huomattavasti kokonaisvaltaisempi ja yksityiskohtaisempi ymmärrys osakeyhtiöiden liiketoiminnan harjoittamisesta sekä rahan kierrosta ja siihen liittyvästä raportoinnista mm. kirjanpidon, tilinpäätösten ja tilintarkastusten muodossa
- katkokset työntekoon erilaisten lomareissujen muodossa kesken ”lukuvuoden” kohdissa, missä tyypillisesti aiemmin ei olisi ollut hyvä hetki olla poissa toimiston arjesta (syys- ja huhti- / toukokuut vakioreissuhetkiä nykyään)
- arkiaskareiden hoito myös kesken arkipäivien
- my superpower: tarvittaessa päiväunet kotikonttorilla ja uutta virtaa loppupäivään & -iltaan!
Olen ollut pääosan ajasta yksinyrittäjä molemmissa konsernini osakeyhtiöissä, ajoittain myös toiminut työnantajana. Pääosin olen kuitenkin tilannut tarvitsemiani palveluita muilta yrittäjiltä B2B-sopimuksilla, joustavasti verkostorakenteella toimien. Kotitaloustyönantajana olen toiminut rinnalla pian 15 vuoden ajan, toimien työnantajana työntekijöille kotonamme.
Tänään minä nostan hattuani, onnittelen ja esitän kiitokseni jokaiselle yrittäjälle, joka on aloittanut yritystoimintansa tai jatkaa sellaista omasta tahdostaan ja löytänyt siitä itselleen sopivan tavan olla luomassa hyvää tähän yhteiskuntaan oman elannon järjestämisen lisäksi. Jos jotain olen lukuisista yrittäjäystävistäni oppinut, joustavuus, ratkaisukeskeisyys, kekseliäisyys, sinnikkyys, usko ja toivo tuntuvat yhdistävän todella monia yrittäjiä vasta-aloittajista suureksi kasvaneiden startupien founder-yrittäjiin saakka.
Silmiä avaavaa on ollut se avun antamisen ja tarjoamisen määrä, mitä olen yrittäjävuosinani saanut kokea. Tätä lähes kymmenvuotista liiketoimintaa ei todellakaan olisi harjoitettu ilman valtavan arvokasta apua lukuisilta ihmisiltä monissa eri teemoissa. Suuren suuret kiitokset jokaiselle teistä, ketkä olette olleet eri tavoin tukemassa ja auttamassa sekä kaikille asiakkailleni, joita olen saanut palvella!
Vaaleanpunaiset laput eivät kuitenkaan ole silmillä, helpoksi ei yrittäjyyttä voi usein kutsua ja se vie mennessään usein kokonaisvaltaisemmin kuin mikä on hyväksi palautumiselle ja tasapainoiselle elämän kokonaisuudelle. Omalta osaltani kuitenkin suuri kiitollisuuden tunne siitä, että yrittäjyyteen liittyvät hektiset kaudet ovat sisältäneet valtaosaltaan mieluisia asioita eli ajoittainen liika tekeminen on positiivinen ongelma, iloa tuottavaa tekemistä osuu suuri suma samaan jaksoon.

Tämä yrittäjä siirtyy nyt keittämään aamukaffetta, katse kohti tulevia yrittäjyysvuosia, ja pian herättelemään yläkoululaista viikon viimeisen kouluaamuun, alakoululainen jo fillaroi tunti sitten omalle koululleen.
Hyvää Yrittäjän päivää kanssayrittäjille ympäri Suomen ja ulkosuomalaisille ympäri maailman!