
Onko verkkokauppanne laskuprosessi muuttuvan lain mukainen?
Suomen kuluttajansuojalaki muuttuu 1.10.2023, kun siihen tulee muun muassa laskulla maksamiseen liittyviä uudistuksia. Tässä kirjoituksessa avaan, millaisia muutoksia verkkokauppojen tulee tehdä laskutusprosessiinsa syyskuun loppuun mennessä

Yrittäjänä 5 vuotta – mitä olen saanut aikaan?
Tänään on minulle merkityksellinen päivä kahdesta syystä: ensimmäinen oma osakeyhtiöni täyttää 5 vuotta, ja nämä täysin uusiutuneet nettisivuni on avattu! Niiden kunniaksi ajattelin summata, mitä

Markkinointijuridiikka-kirjani 9. painos julkaistu
Vuosittainen ilon hetki ammatillisessa elämässäni on koittanut myös vuonna 2018, eli kirjasarjani uusin painos on julkaistu. Tällä kertaa kirjan kannessa ei ole vuosilukua, sillä tämä

Haluatko viettää tunnin kanssani?
Haluatko sinä tai tuttusi viettää tunnin kanssani (maksutta)? Julkaisin 9.3.2018 LinkedIn-profiilissani tämän blogipostauksen tekstin, ja se synnytti suuren määrän huomiota ja reaktioita. Ison asianajotoimiston osakkuudesta

EU:n tietosuoja-asetus ja henkilötietojen käsittelyperusteet
Tiedätkö, millaisilla perusteilla saatte jatkossa käsitellä mm. asiakkaidenne, jäsentenne, potentiaalisten asiakkaidenne ja henkilöstönne henkilötietoja? Tässä kirjoituksessa kuvataan lyhyesti uudet EU:n tietosuoja-asetuksen mukaiset perusteet, joilla henkilötietoja

Juridiikkaa arkikielellä – oma uusi ohjelmani Suplassa
Askarruttaako digimaailman pelisäännöt? Tuntuuko juristien kieli vaikealta ymmärtää? Tänään se koittaa – oma ohjelmani Sanoman Supla-sovelluksessa näkee päivänvalon! Juridiikkaa arkikielellä. Sitä on tiedossa Suplan podcastieni kuuntelijoille

Onko verkkokauppanne laskuprosessi muuttuvan lain mukainen?
Suomen kuluttajansuojalaki muuttuu 1.10.2023, kun siihen tulee muun muassa laskulla maksamiseen liittyviä uudistuksia. Tässä kirjoituksessa avaan, millaisia muutoksia verkkokauppojen tulee tehdä laskutusprosessiinsa syyskuun loppuun mennessä

MARKKINOINTIJURIDIIKKA-kirja ennakkotilattavissa + tervetuloa julkkareihin 12.1.2023 klo 17!
Kysytty, uudistettu versio palkitusta MARKKINOINTIJURIDIIKKA-teoksesta on tulossa vuodenvaihteessa – ennakkotilaus on nyt auki, varmista oma kirjasi ensimmäisten joukossa! Tekstin lopussa kutsu maksuttomiin etäjulkkareihin 12.1.2023. Koodilla

Markkinointijuridiikka-kirjani 9. painos julkaistu
Vuosittainen ilon hetki ammatillisessa elämässäni on koittanut myös vuonna 2018, eli kirjasarjani uusin painos on julkaistu. Tällä kertaa kirjan kannessa ei ole vuosilukua, sillä tämä

Markkinointijuridiikka-kirjani 8. painos nyt kaupoissa
Tammikuussa koittaa aina henkilökohtainen ilon päivä, kun vuosittain päivitettävän kirjasarjani uusin painos julkaistaan. Lähetti toi aamulla uunituoreen paketin, josta avautui tällä kertaa vihreäkantinen Markkinointijuridiikka 2017.

Muistilista markkinointiarpajaisten järjestämiseen
Suomen kuluttajansuojalaki sisältää yhden markkinointiarpajaisia ja -kilpailuja koskevan erityissäännöksen: 13 § Markkinointiarpajaisten ehtojen selkeys Jos markkinointiin liittyy arvontoja, yleisökilpailuja tai pelejä, niihin osallistumisen ehtojen on

Kuka on vastuussa yrityksen markkinoinnista?
Markkinoija vastaa aina omasta markkinoinnistaan, vaikka sen suunnittelu ja toteuttaminen olisi ulkoistettu esimerkiksi mainostoimistolle. Markkinoija ei voi vapautua vastuusta suhteessa mainonnan vastaanottajiin, kilpailijoihin ja valvontaviranomaisiin

Asiakaskokemus, osa 8: Parannusideoita vakuutusyhtiön verkkopalveluun
Olen lähettänyt tipoittain seuraavassa listaamiani parannusehdotuksia vakuutusyhtiö If:lle eri kanavia pitkin. Toistaiseksi toiveeni eivät ole edenneet asiakaspalvelusta saatua perusvastausta pidemmälle, joten kokeilen nyt blogipostausta ja

Asiakaskokemus, osa 7: Tunnetta ja yhteneväinen tiimi
It’s all about people! Tällä sähköpostini allekirjoituksessa olevalla motolla on hienoa saada aloittaa uusi vuosi uudistuneessa blogissani. Istun parhaillaan Kyproksella Pafoksen kaupungissa, enkä saa mielestäni

Asiakaskokemus, osa 6: Kuinka kirjautua hotelliin sisään sujuvasti?
Käytän paljon majoituspalveluja, sekä Suomessa että ulkomailla, työ- sekä vapaa-ajan tarkoituksiin. Erilaisiin hotelleihin ja muihin yöpymispaikkoihin on tullut saavuttua kaikkiin mahdollisiin vuorokauden aikoihin, hyvin moninaisilla

Asiakaskokemuksia tuottamaan: kohti tuntematonta tulevaisuutta
Vain muutos on pysyvää. Lokakuussa 1999 astuin 22-vuotiaana oikeustieteen ylioppilaana sisään Fredrikinkadulle asianajotoimisto Heinoselle graduani kirjoittamaan. Nyt, kuukautta vaille 17 vuotta myöhemmin, 39-vuotiaana asianajajana, olen

Asiakaskokemus, osa 5: Suurella sydämellä, Anssi Kela
Hyvä Anssi kirjoitan tämän avoimen kirjeen blogissani Sinulle kaksi päivää Helsingin Savoy-teatterissa pitämäsi konserttisalikiertueillan jälkeen. Blogini käsittelee juridiikkaa ja asiakaskokemusta. Heti konsertin jälkeen minulle tuli

Asiakaskokemus, osa 4: Hohoi tarjoilija, missä olet?
Tämänkertaisessa asiakaskokemustarinassa ei mennä kuin kaksi päivää ajassa taaksepäin, Costa Blancan rannikolle Espanjaan. Olin perheen kanssa iltapäiväjäätelöllä laadukkaassa ravintolassa, josta oli reilun parin viikon aikana

Kyllähän kuvapankkien kuvia saa käyttää vapaasti! Vai saako…?
Kuvapankit, nuo sisällöntuotannon monipuoliset visualisoijat ja mahdollistajat – mutta millä ehdoilla? Oletko tullut ajatelleeksi, että kuvapankista ostamaasi kuvaa et aina saakaan käyttää luulemallasi tavalla? Moni

Tekijänoikeuslait uudistumassa EU:ssa – digitalisaatio paremmin huomioon lainsäädännössä
EU:n komissio on antanut 14.9.2016 uusia direktiiviehdotuksia ja uusia asetusehdotuksia tekijänoikeuksien alalla. Direktiivit ovat EU-lakeja, joiden pohjalta kukin EU:n jäsenmaa säätää oman kansallisen lain. Asetukset

POKEMON GO –materiaalin käyttö yrityksesi elinkeinotoiminnassa
”Pokémon GO –disco ravintolassamme tänään!” ”Tule maistamaan Pokémon GO –uutuusjäätelöämme!” Se on täällä. Vuoden 2016 absoluuttinen kesähitti, uusi Pokémon GO –peli. Pelin käyttäjien määrä kasvaa

Linkittäminen laillisesti – 5 vinkin muistilista
Linkittäminen, tuo tekijänoikeudellisesti ja muutoinkin juridisesti päänvaivaa aiheuttava digitaalinen toiminta. Niin vaivatonta, nopeaa, tehokasta, mutta samalla juridisesti riskialtista. Oletko pysähtynyt koskaan pohtimaan linkkejä jakaessasi, onko

Osaatko ostaa tekijänoikeuksilla suojattuja sisältöjä?
Elämme yhä visuaalisemmassa maailmassa. Facebook, Instagram, YouTube, Periscope, Snapchat ym. kommunikaatiokanavat yritysten sekä muiden sisällöntuottajien ja niiden kohderyhmien välillä perustuvat entistä enemmän kuviin, videioihin, musiikkiin

Henkilön kuva yrityksen mainoksessa – kysyttiinkö lupaasi?
Mitä yhteistä on Maukka Perusjätkällä ja Juha Föhrillä? He ovat löytäneet itsensä tai itsensä näköishahmon yrityksen kaupallisesta markkinoinnista ja tuotteista ilman asiasta sopimista, vieneet asian

Suomen GDPR-sakot jo lähes 3 miljoonaa euroa
€ 2 622 800. Näin paljon GDPR-sakkoja eli hallinnollisia seuraamusmaksuja on Suomen tietosuojaviranomainen määrännyt tähän mennessä. EU:n tietosuoja-asetus eli General Data Protection Regulation (”GDPR”) täytti keväällä

EU:n tietosuoja-asetus ja henkilötietojen käsittelyperusteet
Tiedätkö, millaisilla perusteilla saatte jatkossa käsitellä mm. asiakkaidenne, jäsentenne, potentiaalisten asiakkaidenne ja henkilöstönne henkilötietoja? Tässä kirjoituksessa kuvataan lyhyesti uudet EU:n tietosuoja-asetuksen mukaiset perusteet, joilla henkilötietoja

EU:n tietosuoja-asetus ja rekisteröidyn oikeudet
Tiedätkö, millaisia uusia oikeuksia ja valinnanmahdollisuuksia asiakkaillanne, jäsenillänne, potentiaalisilla asiakkaillanne ja henkilöstöllänne on jatkossa omien tietojensa osalta? Tässä kirjoituksessa listataan 13 oikeutta, mitä rekisteröidyillä tulee

EU:n tietosuoja-asetus – miksi osa asioista on vielä auki?
Euroopan unionista on rantautunut Suomeenkin uusi laki, ns. EU:n tietosuoja-asetus, englanniksi General Data Protection Regulation (GDPR). Asetus astui voimaan 25.5.2016, ja on sellaisenaan voimassa kaikissa

Vaatiiko uusi laki yritykseenne tietosuojavastaavan?
EU:n tietosuoja-asetus on vihdoin saanut lopullisen muotonsa vuosien valmistelun jälkeen. EU-maissa suoraan sovellettava uusi pakottava laki astui voimaan 28.5.2016. Yritysten, viranomaisten, järjestöjen ym. tulee saattaa

Sinuun vaikuttava uusi laki on täällä: EU:n tietosuoja-asetus
Nyt se on julkaistu: suomenkielinen versio lopullisesta EU:n uudesta tietosuoja-asetuksesta. Lakipaketti sisältää 261 sivua ja 99 artiklaa, jaoteltuna 11 lukuun: Yleiset säännökset Periaatteet Rekisteröidyn oikeudet

Tunnetko yhteisömanagerin juridiset sudenkuopat?
Yhteisömanageri, sisällöntuottaja, viestintäsuunnittelija, someasiantuntija, digipäällikkö… Nimityksiä on monia, kuten yhteisömanageroinnin asiantuntija Johanna Janhosen Piilotettu aarre -blogissa julkaistusta tutkimuksesta on nähtävissä. Kaikkia näitä toimenkuvia yhdistää sisällön

Miksei ne vastaa meille somessa? – asiakaspalvelun juridiikkaa sosiaalisessa mediassa
Some-kansa on vaativaa. Yritysten tulee reagoida yhteydenottoihin heti ja antaa palvelua asiakkaan valitsemassa kanavassa. Yhä useammin tänä päivänä sosiaalisessa mediassa. Kun yksittäisen asiakkaan asiaa koskeva

7 vuotta irtisanoutumishetkestä – välikiitosten aika
Tasan seitsemän vuotta sitten 1.9.2016 istuin jännittynein mielin työhuoneessani Helsingin ydinkeskustassa Espan reunalla 7. kerroksessa. Klo 11.36 oli kellonaika, jolloin irtisanouduin ja ilmoitin luopuvani ison

Yrittäjänä 5 vuotta – mitä olen saanut aikaan?
Tänään on minulle merkityksellinen päivä kahdesta syystä: ensimmäinen oma osakeyhtiöni täyttää 5 vuotta, ja nämä täysin uusiutuneet nettisivuni on avattu! Niiden kunniaksi ajattelin summata, mitä

Haluatko viettää tunnin kanssani?
Haluatko sinä tai tuttusi viettää tunnin kanssani (maksutta)? Julkaisin 9.3.2018 LinkedIn-profiilissani tämän blogipostauksen tekstin, ja se synnytti suuren määrän huomiota ja reaktioita. Ison asianajotoimiston osakkuudesta

Juridiikkaa arkikielellä – oma uusi ohjelmani Suplassa
Askarruttaako digimaailman pelisäännöt? Tuntuuko juristien kieli vaikealta ymmärtää? Tänään se koittaa – oma ohjelmani Sanoman Supla-sovelluksessa näkee päivänvalon! Juridiikkaa arkikielellä. Sitä on tiedossa Suplan podcastieni kuuntelijoille

Irtisanoutumiseni vuosipäivä
Tasan vuosi sitten istuin jännittynein mielin työhuoneessani Helsingin ydinkeskustassa. Klo 11.36 oli kellonaika, jolloin irtisanouduin ja ilmoitin luopuvani ison asianajotoimiston osakkuudesta. Takana oli lähes 17

Henkilöbrändäys – erään tapahtuman tarina
Vajaan kahden viikon päästä noin 100 henkilöbrändäyksestä kiinnostunutta ihmistä kokoontuu Helsingin Jätkäsaareen tapahtumahotelli Huoneeseen tai livestream-lähetyksen myötä minne päin maailmaa tahansa iltapäiväksi. Toimin Henkilöbrändäyksellä menestykseen

Elina Koivumäki
juristi, esiintyjä, enkelisijoittaja ja startup-yrittäjä
Haluan, että juridiikasta puhutaan arkikielellä, eikä sen pidä olla tylsää! Olen kokenut juridiikan ja markkinoinnin sekä asiakaskokemuksen ammattilainen.
Haluatko ilmoituksen uusista kirjoituksistani?
Tervetuloa alla olevien linkkien kautta mukaan some-maailmaani!
Liittymällä sähköpostiyhteisööni saat:
- ilmoituksen sivustoni uusista blogijulkaisuista
- kutsuja tapahtumiin
- silloin tällöin muita osaamisalueisiini (juridiikka, asiakaskokemus, yrittäminen) liittyviä infoviestejä